IRC-liljan historia


Tässä on jonkinlainen näkemys siitä...

Kuinka kenenkään päähään voi tulla, että kehitetäänpä jotain sellaista kuin IRC-lilja? Ajatusta on pyöritelty silloin tällöin, mutta sanoista teoiksi se nousi vasta, kun pari myöhemmin JunkM:laisena tunnettua ihmistä oli miettinyt, miten tehdä irkkaamisesta sosiaalista myös livenä. Ja live edellyttää oman turvallisen koneen jättämistä ja kokoontumista jonnekin. Kun asia otettiin omaksi, alkoi jo tapahtua. IRC-liljan ajatus muotoutui nykyisekseen. Perusajatuksenahan on irkata 24 tuntia yhteen menoon, tai myöhemmillä tasoilla enemmänkin. Vaikka idea lähti vitsinä, innostuivat eräät siitä ihan tosissaan ja saivat houkuteltua pienen painostuksen jälkeen kasaan porukan, joka sai nimekseen JunkM, kehittelemään ideaa eteenpäin. Suunnittelun urakka näytti valtavalta, mutta pikkuhiljaa lilja alkoi hahmottua ja valmistua kokeilukertaa varten.

Aluksi ei ollut edes tietoa, mitä IRC-liljalta oikeastaan halutaankaan. Eri vaihtoehtoja läpikäytyään JunkM päätyi liljaan, jossa keskitytään vain irkkaukseen. Jokainenhan voi sitten kehitellä omaan suorituskertaansa lisätekemistä. Kun liljan muoto alkoi olla selvillä, alkoi raaka työ sen eteen. Pikkuasioiden selville ottamista, kyselyä, ihmettelyä, miljoonia maileja, selittelemistä, hauskanpitoa ja vaikka mitä! Yhteydenpitoa mailitse ja palavereja irkissä. Myös muulloin, kun pari JunkM:laista sattui yhteen, keskustelunaiheeksi nousi usein IRC-lilja. Ensimmäistä kertaa tällä porukalla JunkM:kin näki toisensa livenä vasta juuri ennen IRC-lilja #1:ä, kun kukin saapui suunnaltaan Lieksaan. Hieman erilaista kuin projektien suunnittelu yleensä. Ja vaikka osa JunkM:sta olikin tavannut toisensa joskus, ei tällä porukalla ole yhteistä live-menneisyyttä. Hulluutta ja partiomaista asennetta on monessa kohdin vaadittu. Upeaa on ollut ja tulee varmasti jatkossakin olemaan. JunkM jää innolla odottamaan, mitä idean toteutus tuo tullessaan, näkeehän siinä, mihin pähkähullusta ideasta syntynyt juttu voikaan johtaa.

JunkM ryhmänä on tällä hetkellä hiljentynyt, syistä jos toisistakin. Projekti kuitenkin elää, kenties hitaasti ja hitusen - mutta kuitenkin. Ja vaikkei varsinaiseen tekemiseen enää osallistuisikaan, niin eiköhän sitä itse kukin JunkM:läinen tahollaan tätä juttua kuitenkin vielä seuraa... Ja onhan se toki nyt jo niin, että projekti on julkaistuna enemmänkin yhteistä omaisuutta kuin vain JunkM:n omaa pienen poppoon väsäilyä!

Mikäli haluat kuulla vielä lisää tai jokin jäi askarruttamaan, ota yhteyttä JunkM:läisiin mailitse tai #Partio-kanavalla IRCNetissä. He osannevat kertoa projektin historiasta kyllä... ;)




[IRC-liljan pääsivu]


<irc.lilja@partio.net>

[www.partio.net]